26.03.2015 - 08:00

Professori Olli Kallioniemi nimitetty Ruotsin Science for Life –laboratorion johtajaksi

FIMMin johtaja, professori Olli Kallioniemi on nimitetty Ruotsissa sijaitsevan Science for Life -laboratorion johtajaksi ja aloittaa tehtävässään syyskuussa 2015.  SciLifeLab on Ruotsin johtava biotieteiden tutkimuskeskus, ja kolmen Tukholmassa sijaitsevan yliopiston (Karoliininen instituutti, Tukholman yliopisto ja Kuninkaallinen teknillinen korkeakoulu) sekä Uppsalan yliopiston yhteinen organisaatio.

Olli Kallioniemi on toiminut FIMMin johtajana vuoden 2007 joulukuusta, eli instituutin perustamisesta lähtien. Hänen johdollaan FIMM on kasvanut ja kehittynyt nopeasti sekä saavuttanut kansallisesti ja kansainvälisesti tunnetun ja arvostetun aseman. FIMM on Helsingin yliopiston, HUS:n, THL:n ja VTT:n yhteinen laitos sekä osa Nordic EMBL Partnership for Molecular Medicine –yhteistyöverkostoa. Tällä hetkellä instituutissa on n. 200 työntekijää ja sen vuosibudjetti on n. 16 M€.

Olli Kallioniemi väistyy FIMMin johtajan tehtävästä, kun hänen uusi työnsä Tukholmassa alkaa. Hän kuitenkin jatkaa FIMMissä osa-aikaisena tutkimusjohtajana. Myös kaikki käynnissä olevat tutkimushankkeet ja rahoitetut projektit tulevat jatkumaan normaalisti. Lisäksi FIMM ja SciLifeLab käynnistävät tiiviin yhteistyön tutkimusinfrastruktuurien sekä yhteisten tutkimusohjelmien muodossa. Tämä avaa uudenlaisia mahdollisuuksia molemmille instituuteille, asianomaisille yliopistoille sekä kummallekin maalle. 

“Vaikka Olli Kallioniemen siirtyminen pois FIMMin johtajan tehtävästä on meille menetys, olemme iloisia siitä, että hän jatkaa tutkimustoimintaansa FIMMissä ja Helsingin yliopistossa. Odotamme innostuneina myös avautuvia uusia mahdollisuuksia tehdä lähempää tutkimusyhteistyötä Tukholman seudun ja SciLifeLab-organisaation kanssa. Tämä on erityisen ajankohtaista uuden “Helsinki Life Science Center” -aloitteemme kannalta”, professori Keijo Hämäläinen, Helsingin yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori kommentoi.

“Helsingin yliopisto on sitoutunut jatkamaan FIMMin kehittämistä. Tarkoituksena on valita  kesäkuussa 2015 FIMMille väliaikainen johtaja, jotta siirtymävaihe saadaan toteutettua mahdollisimman sulavasti ja siten, että FIMM:n toiminta jatkuu mahdollisimman normaalina”, hän jatkoi.

Kuva: Veikko Somerpuro

Last updated: 26.03.2015 - 10:28