03.03.2016 - 13:15

Toisen Leena Peltonen -tiedepalkinnon sai nuori amerikkalainen tilastollisen genetiikan supertähti

 

Toinen akateemikko Leena Palotien elämäntyötä kunnioittava tiedepalkinto (Leena Peltonen Prize for Excellence in Human Genetics) on myönnetty vain 33-vuotiaalle, maailmankuululle tilastollisen genetiikan menetelmien kehittäjälle, Harvardin yliopiston Broad-instituutissa työskentelevälle tohtori Benjamin Nealelle. Kehittämiään menetelmiä Neale on käyttänyt erityisesti neuropsykiatristen sairauksien genetiikan selvittämiseen. Palkinto jaettiin Helsingissä tänään 3. maaliskuuta 2016. 

 

”AINUTLAATUINEN YHDISTELMÄ TIETEELLISTÄ TARKKANÄKÖISYYTTÄ, LAHJAKKUUTTA JA OMISTAUTUMISTA”

Yhdysvalloista kotoisin oleva Benjamin Neale suoritti perustutkintonsa Chicagon ja Virginian yliopistoissa. Tieteellisen uransa hän aloitti Lontoon King’s Collegessa, jossa väitteli ihmisgenetiikan alalta tohtoriksi vuonna 2009. Väitöskirjatyönsä jälkeen hän on jatkanut menestyksekästä tutkijanuraansa Yhdysvalloissa Bostonin alueen tutkimuslaitoksissa: Massachusetts General Hospital (MGH), Harvardin yliopisto ja Broad-instituutti. Tällä hetkellä hän johtaa omaa tutkimusryhmäänsä MGH:ssa. Neale on uransa aikana osallistunut useiden suosittujen tilastogenetiikan ohjelmistopakettien kehittämiseen ja on myös kirjoittanut alan keskeisen oppikirjan.

Neale on käyttänyt kehittämiään menetelmiä monien erilaisten sairauksien perinnöllisten syiden selvittämiseen. Hänen erityisenä kiinnostuksen kohteenaan ovat neuropsykiatristen sairauksien, kuten tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön (ADHD), autismin ja skitsofrenian perinnölliset syyt. Hän johtaa maailmanlaajuista ADHD:n genetiikan selvittämiseen keskittynyttä tutkimuskonsortiota.

 – Benin suurimpana vahvuutena on ainutlaatuinen kombinaatio älykkyyttä, johtajuutta ja kypsää tieteellistä ajattelukykyä. Minulle on ollut suunnaton henkilökohtainen ja ammatillinen ilo nähdä, miten nopeasti hän on kehittynyt genetiikan alan suunnannäyttäjäksi, sanoo Nealen oppi-isä ja pitkäaikainen kollega, professori Mark Daly (Broad-instituutti).

– Benistä henkilönä kertoo paljon se, että hän on päättänyt omistautua psykiatristen sairauksien ratkomiseen suuria tieteellisiä yhteistyöhankkeita edistämällä sen sijaan, että hän olisi keskittynyt yksinomaan edistämään omaa loistavaa tieteellistä uraansa, Daly jatkaa.

– Hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa ja tieteellinen tarkkanäköisyytensä huomioiden hän on paras mahdollinen valinta Leena Peltosen nimeä kunnioittavan palkinnon saajaksi.

 

LEENA PELTONEN -TIEDEPALKINTO JAETTIIN NYT TOISEN KERRAN

Akateemikko Leena Palotien (Peltonen) muistoa kunnioittava 10 000 euron arvoinen tunnustuspalkinto jaetaan muutaman vuoden välein ansioituneelle ihmisgenetiikan alan tutkijalle. Varat tulevat Paulon Säätiön hallinnoimasta, lahjoitusvarojen turvin vuonna 2010 perustetusta akateemikko Leena Palotien muistorahastosta. Palkinnon saajan tulee olla uransa alkuvaiheessa oleva, mutta jo menestyksellisesti ihmisperimän salaisuuksia selvittänyt tutkija. Ensimmäinen Leena Peltonen -palkinto myönnettiin vuonna 2013 Cecilia Lindgrenille.

– Leena Peltonen -palkinnon jakamisella Paulon Säätiö haluaa edistää korkeatasoista lääketieteellistä tutkimusta. Olen iloinen, että pääsemme tälläkin kerralla palkitsemaan kansainvälisesti menestyneen nuoren tutkijan, sanoo tänä vuonna 50 vuotta täyttävän Paulon Säätiön hallituksen puheenjohtaja Timo Ritakallio.

Ehdotuksia toisen Leena Peltonen -palkinnon saajaksi tuli kymmenen. Päätöksen teki kuusihenkinen työryhmä, jonka johtajana toimi professori Manolis Dermitzakis (Geneven yliopisto, Sveitsi).

 

Palkinnon saajan yhteystiedot:

Benjamin Neale

Sähköposti: neale@atgu.mgh.harvard.edu

 

Lisätietoja:

Professori Samuli Ripatti

Sähköposti: samuli.ripatti@helsinki.fi

Puh: 040 567 0826 (Sari Kivikko)

 

Paulon Säätiö

www.paulo.fi

 

Broad View: Benjamin Neale - Progress in psychiatric genetics

 

Last updated: 03.03.2016 - 14:34